keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

MAAILMAN PARASTA?

Kuinka monta kertaa olet ollut kuvauksissa ja saanut jotain, mikä on mielestäsi ollut maailman parasta?

Parhaimmillaan olet ehkä kokenut sen monta kertaa. Kun kaikki osuu kohdalleen, niin hetket kuvauksissa ovat äärimmäisen hienoja. Tuntuu, että nyt tehdään jotain elämää suurempaa, ehkä jopa parasta ikinä. Suoritukset, onnistumiset ja elämykset ovat parhaimmillaan sellaisia, että ne päätyvät mainosmiesten sotakertomuksiin. Niitä muistellaan vuosia.
Davide Scabin (Combal Zero) vapautuneena jätettyään nieriät hautumaan rosvopaistihautaan.
Kuinka monta kertaa olet kuitenkaan saanut kuvauksissa jotain, mikä on absoluuttisesti maailman parasta? Onko valon ja varjon leikkiä ollut taltioimassa maailman paras kuvaaja, onko ohjaajantuolissa ollut tiuskimassa maailman paras ohjaaja, onko meikkaaja ollut alansa paras taiteilija?

Vai onko sillä edes merkitystä?

Tärkeintä taitaa olla, että palaset osuvat kohdilleen, tähdet taivaalla ovat suotuisassa asennossa ja tehostemiehen pommit räjähtävät oikeaan aikaan. Maailman parhaat ammattilaiset yhdessä eivät ole välttämättä paras kombinaatio, vaan jokaisessa elokuvanteossa tärkeintä on eri tekijöiden yhteensopivuus. Kun näin käy, tapahtuu jotain maagista, ja sillä hetkellä kaikki tajuavat, että tämä porukka on maailman paras juuri tähän tarkoitukseen.

Olen oppinut hienon viisauden ystäviltäni Joachim Rønningiltä ja Espen Sandbergilta, jotka ohjasivat elokuvan Kon-Tiki (parhaan ulkomaisen Oscarin ehdokas 2012): ”Tee tämä työ siten, että tiedät sen voivan muuttaa elämäsi kokonaan”. Olen yrittänyt elää tuon viisauden mukaan. Aina se ei ole helppoa.

Ei kannata kuitenkaan luovuttaa, vaan uskoa siihen, että sinnikkyys palkitaan. Jos et saa mielestäsi parhaita ympärillesi, tee itse enemmän, ole esimerkki ja laita myös muut ylittämään itsensä.

Ohjasin dokumentin rakkaasta aiheesta, ruoasta. Cook It Raw! toi Lappiin 16 ”maailman parasta” kokkia, joiden tehtävänä oli valmistaa lähiruokaa Lapin luonnon antimista. Nämä kokkailut olivat samalla kuvausten catering. Olisin voinut haastaa koko maailman kuvausryhmät massiiviseen vedonlyöntiin maailman parhaasta cateringistä. Voitto olisi napsahtanut Leville ja Cook It Raw-kuvauksiin. Anteeksi vain Los Angelesin burritopojat – tekin olette aika hyviä. Ja René Redzepi, en yhtään ihmettele, että Noma-ravintolasi on valittu kaksi kertaa maailman parhaaksi - ainakin catering oli parasta, mitä olen ikinä tällä pallolla saanut.


Symbioottiseen eliöryhmään kuuluva jäkälä otti Levillä niskalenkin burritoista.


Juuso Syrjä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti